Siirry sisältöön

Rippikoulu

Rippikoulu on paikka, jossa nuori saa miettiä elämän tärkeitä asioita ja rakentaa omaa identiteettiä. Rippikoulussa tutustutaan Jumalaan, maailmaan ja itseensä.

Konfirmaatiopäivä, Sääksmäen kirkko, konfirmoidut nuoret pihalla
Palavaa kynttilää asetellaan kynttilänjalkaan.

Riparit 2027

Vuonna 2027 rippikouluun kutsutaan vuonna 2012 syntyneet nuoret. Myös vuotta vanhemmat tai nuoremmat voivat osallistua yhdessä oman ikäryhmänsä tai luokkansa kanssa.

Rippikouluesitteet jaetaan 8.-luokkalaisille kouluilla ennen marraskuuta.
Niille vuonna 2012 syntyneille seurakunnan jäsenille, jotka eivät ole koulussa jakeluhetkellä, esite lähetetään postitse kotiin.

Rippikouluja varten järjestetään vanhempainilta 4.11.2026 klo 18 Kappelikirkossa

ILMOITTAUTUMINEN
Ilmoittautuminen aukeaa 28.9. ja linkki ilmoittautumiseen tulee tähän

Ilmoittautuminen päättyy Ke 11.11.
Tiedon omasta rippikouluryhmästä saa sähköpostilla 13.11. viesti tulee sekä nuorelle että huoltajalle.

Korvaavat tehtävät 2027:
Riparipyhän messukorvaus
Ehtoollisopetus
Kasteopetus

Päiväripari

Toteutetaan kolmena viikonloppuna
16.-17.1., 13.-14.2., 20.-21.3.

Lasketteluripari

Leiri Pappilanniemessä 28.2.-5.3.

Päiväreissu laskettelukeskukseen

Tiedot tarkentuvat pian

Normiripari 1

Leiri Pappilanniemessä 6.-12.6.

Tiedot tarkentuvat pian

Taideripari

Leiri Pappilanniemessä 12.-18.6.

Tiedot tarkentuvat pian

Normiripari 2

Leiri Pappilanniemessä 27.6.-3.7.

Tiedot tarkentuvat pian

Kokkiripari

Leiri Pappilanniemessä 3.-9.7.

Tiedot tarkentuvat pian

Peliripari

Leiri Pappilanniemessä 10.-16.7.

Tiedot tarkentuvat pian

Sporttiripari

Leiri Pappilanniemessä 25.-31.7.

Tiedot tarkentuvat pian

Muualla rippikoulun käyvät

Vaikka käyt muualla rippikoulun, sinut konfirmoidaan tämän seurakunnan jäseneksi. Siitä syystä on hyvä tutustua, millainen seurakunta on kyseessä. Oma seurakunta -jaksoon kuuluu infotilaisuus, nuortenilta ja messu. Tarkemmat tiedot saat infotilaisuudessa:

Ti 1.12.2026 klo 17 Taateli, Seurahuoneenkatu 4

Riparit 2028

Vuonna 2028 rippikouluun kutsutaan vuonna 2013 syntyneet nuoret. Myös vuotta vanhemmat tai nuoremmat voivat osallistua yhdessä oman ikäryhmänsä tai luokkansa kanssa.

Keväällä 2027 kouluissa käydään esittelemässä rippikoulua ja nuorilta kysytään ideoita leirien teemoiksi. Näiden teemojen pohjalta valitaan vuoden 2028 leiriteemat

Rippikouluesitteet jaetaan 8.-luokkalaisille kouluilla ennen marraskuuta.
Niille vuonna 2013 syntyneille seurakunnan jäsenille, jotka eivät ole koulussa jakeluhetkellä, esite lähetetään postitse kotiin.

Ilmoittautumisen ajankohdat tarkentuu syksyllä 2027

Rippikoulun aikajana

Ripari on matka

Sormet näpyttelevät kannettavan tietokoneen näppäimistöä.

Ilmoittautuminen

Rippikouluun ilmoittaudutaan yleensä alkusyksystä rippikoulua edeltävänä vuonna. Kasiluokalla seurakunta käy esittelemässä rippikoulua. Marraskuun aikana tulee tieto omasta leiristä.

Rippikoulupyhä

Usein ripariryhmän ensimmäinen tapaaminen on riparimessu Sääksmäen kirkossa, joka aloittaa yhteisen riparimatkan.

Tutustutaan!

Kevään aikana oman rippikouluryhmän kanssa kokoonnutaan tutustumaan, oppimaan ja vietetään yhteisiä jumalanpalveluksia. Teemoina on kirkon sakramentit: Kaste ja Ehtoollinen. Yhdessä myös suunnitellaan tulevaa leiriä!

Leiri

Rippikoulun tunnetuin ja odotetuin osa on rippileiri. Yhdessä isosten ja ohjaajien kanssa vietetään ikimuistoinen viikko yhdessä!

Konfirmaatio ja rippijuhlat

Rippikoulu päättyy konfirmaatioon ja rippijuhliin! Rippijuhla alkaa konfirmaatiomessulla, jossa pukeudutaan valkoiseen seurakunnalta saatavaan pitkään pukuun, albaan. Konfirmaatiomessu on jumalanpalvelus, jossa rippikoulun käyneet vahvistavat kasteessa saamansa uskon ja saavat täyden kirkon jäsenyyden. Kotona voidaan järjestää rippijuhlat nuoren toiveiden mukaisesti.

Lue lisää rippijuhlasta

Rippikoulun jälkeen

Ripariporukalla on jatkot riparin jälkeisessä nuortenillassa (Keskiviikkoisin klo 17, Seurahuoneenkatu 4) Riparin jälkeen moni lähtee mukaan isostoimintaan! Se starttaa riparikesän jälkeisenä syksynä.

Tietoa rippikoulusta

Millainen rippikoulu voi olla?

Rippikoulun voi käydä eri tavoilla. Sen voi käydä leirimuotoisena tai päivätoteutuksena. Tavallisin tapa on leiririppikoulu. Riparin voi käydä omassa seurakunnassa tai myös muualla esim. kristilliset järjestöt pitävät rippileirejä.

Leiripäivinä tehdään erilaisia tehtäviä ja ollaan paljon yhdessä. Iltaisin on ohjelmaa, lauletaan, nauretaan ja syödään hyvin. Leirillä nuori saa itse osallistua, kokeilla ja miettiä asioita.

Rippikoulussa on mukana seurakunnan työntekijöitä. Lisäksi mukana on isosia, eli nuoria, jotka auttavat ja opastavat.

Milloin rippikoulu käydään ja kuka voi osallistua?

Useimmat suomalaiset nuoret käyvät rippikoulun sinä vuonna, kun he täyttävät 15 vuotta. Rippikoulun käy joka vuosi yli 70 % 15-vuotiaista. Rippikouluun osallistuminen on vapaaehtoista.

Jos nuori on aloittanut koulun jo 6-vuotiaana, hän voi haluta käydä rippikoulun samaan aikaan luokkakavereiden kanssa. Tällöin huoltajan täytyy ottaa yhteyttä oman seurakunnan kirkkoherraan. Kirkkoherra voi antaa luvan, että nuori saa mennä rippikouluun jo 14-vuotiaana. Toki rippikoulun voi käydä vuotta myöhemminkin.

Rippikouluun ovat kaikki tervetulleita. Jos nuorta ei ole kastettu, hänet voidaan kastaa rippikouluvuoden aikana. Jos nuori on kastettu, mutta ei kuulu kirkkoon, hän voi halutessaan liittyä kirkon jäseneksi. Rippikoulun voi käydä ilman kastettakin, mutta konfirmaatio edellyttää kastetta ja kirkon jäsenyyttä.

Rippikouluun ilmoittautuminen

Rippikouluun ilmoittaudutaan yleensä alkusyksystä rippikoulua edeltävänä vuonna.

Rippikoulun voi käydä myös aikuisena. Kaikki seurakunnat järjestävät pyydettäessä aikuisrippikoulun joko yksityisesti tai ryhmässä.

Mitä rippikoulusta saa?

Rippikoulu päättyy konfirmaatioon. Konfirmaation jälkeen nuori saa:

Rippijuhla on nuoren oma juhla

Nuorta kannattaa juhlia. Yksi etappi monen nuoren elämässä on rippikoulun päättäminen, jonka jälkeen kirkossa järjestetään konfirmaatiomessu. Lisäksi kotona voidaan järjestää rippijuhlat nuoren toiveiden mukaisesti.

Lue lisää rippijuhlasta(siirryt toiselle sivustolle)

Jokaisella on oikeus käydä rippikoulu

Kaikilla nuorilla on oikeus osallistua rippikouluun. Kirkko haluaa, että jokainen nuori saa hyvän ja turvallisen kokemuksen rippikoulusta – lähtötilanteesta tai tarpeista riippumatta.

Kaikki oppivat eri tavalla, ja se otetaan huomioon rippikoulussa. Vaikka leiririppikoulu on yleisin tapa, se ei sovi kaikille. Pienempi ryhmä voi joskus olla parempi vaihtoehto. Siellä voi olla helpompi oppia ja jutella toisten kanssa. Pienemmän ryhmän leirejä Sääksmäen seurakunnassa on: Päiväripari ja n. joka toinen vuosi järjestettävä pienryhmäripari. Myös yksityisrippikoulu on tarvittaessa mahdollista.

Pienryhmäripari

Pienryhmäripari soveltuu nuorille, joilla on kehitysvamma ja nuorille joilla on erityisiä haasteita oppimisessa. Ryhmässä voi olla vuoden tai kaksi rippikouluikää vanhempia tai nuorempia rippikoululaisia. Pienryhmärippikoulussa otetaan huomioon rippikoululaisen erityistarpeet ja vahvuudet. Tällä leirillä tulee olemaan hyvä fiilis ja kaikille on luvassa onnistumisenkokemuksia. 

Tapaamme jokaisen pienryhmärippikouluun tulevan nuoren henkilökohtaisesti ja hänen vanhempansa etukäteen. 

Voit kysyä lisätietoja: 
Terhi-Maria Ekman, 040 776 2782 terhi-maria.ekman@evl.fi 

Pitääkö opetella jotakin ulkoa?

Rippikoulussa tavoitellaan ennen kaikkea kristinuskon tärkeiden asioiden ymmärtämistä. Niiden ulkoa osaaminen ei tarkoita pakolla pänttäämistä. Ulkoa osaaminen voi olla esimerkiksi sitä, että osaa lausua uskontunnustuksen yhdessä muiden kanssa.

Ulkoa opeteltavat tekstit ovat osa sitä kokonaisuutta, jolla rippikoulu varustaa nuoria elämään kristittyinä maailmassa ja liittymään seurakunnan jumalanpalveluselämään.

Kaikille yhteisiä opeteltavia sisältöjä ovat:

Turvallinen ja monipuolinen hengellisyys rippikoulussa

Rippikoulussa luetaan Raamattua, rukoillaan ja osallistutaan jumalanpalvelukseen. Rukous- ja hartaushetket kuuluvat luontevasti rippikoulun päiviin.

Tärkeää on, että hengellisyys rippikoulussa on turvallista ja monipuolista. Tarkoituksena on, että nuori voi löytää oman tapansa rukoilla ja osallistua jumalanpalvelukseen – myös rippikoulun jälkeen. Rukous ja usko voivat olla osa jokapäiväistä elämää.

Yhteisesti lausuttavat uskontunnustus, Isä meidän -rukous ja Herran siunaus yhdistävät nuoren kirkon yhteiseen jumalanpalveluselämään.

Nuoret osallistuvat itse rippikoulun hartauksien suunnitteluun ja toteutukseen. Yhdessä tekemällä nuori voi huomata, miten merkityksellisiä hiljaiset ja rauhalliset hetket voivat olla.

Rippikoulussa hartaushetket liittyvät myös elämän isoihin kysymyksiin, joita rippikoulussa pohditaan muutenkin.

Musiikki on tärkeä osa rippikoulua. Se kuuluu jumalanpalvelukseen, mutta myös muihin hetkiin leirillä. Laulamalla tai soittamalla nuori voi tuntea Jumalan läheisyyttä, jakaa tunteitaan ja olla osa yhteisöä.

Rippikoulun turvallisuusohjeet löytyvät evl.fi/plus -sivustolta.(siirryt toiselle sivustolle, avautuu uuteen ikkunaan)

Lisätietoa muualla verkossa