Siirry sisältöön

Ympäristö

Sääksmäen seurakunnalle on myönnetty Kirkon ympäristödiplomi, joka ohjaa ja kannustaa meitä toimimaan vastuullisesti luomakunnan hyväksi. Ympäristötyö ei ole yksittäinen projekti, vaan osa arjen valintoja ja pitkäjänteistä kehittämistä.

Seurakunnan ympäristöohjelmaa toteutetaan vuosikellon muodossa. Vuoden aikana eri työalat kirjaavat siihen omia ympäristötekojaan – pieniä ja suuria – jotka liittyvät esimerkiksi luonnon kunnioittamiseen, kestävään kulutukseen, energiansäästöön ja vastuullisiin hankintoihin. Näin ympäristövastuu tulee näkyväksi kaikessa toiminnassa ja kutsuu myös seurakuntalaiset mukaan tekemään hyviä valintoja.

Ympäristötekoja voivat olla esimerkiksi energian käytön vähentäminen kiinteistöissä, kertakäyttötuotteiden korvaaminen kestävillä vaihtoehdoilla, lähiluonnossa järjestettävät tapahtumat, kasvisruoan lisääminen tilaisuuksien tarjoiluissa sekä ympäristöaiheiden esillä pitäminen opetuksessa, viestinnässä ja kasvatustyössä.

Sääksmäen seurakunnalla on Kirkon ympäristödiplomi vuoteen 2030.

Ympäristövastaava: